Aurinkoinen päivä tulossa, väsyttää vaikka nukuin melkoiset unet. Nukkuminen on helpotus, silloin ei tarvitse olla läsnä tässä todellisuudessa. Olisipa ihmisellä sellainen kyky että voisi elää vain yhdessä hetkessä...mutta se on vaikeaa. Minä olen usein menneissä hetkissä kiinni. Muistan liian hyvin pahoja sanoja, eleitä ja tekoja. Miten jotkut ihmiset kykeneee olankohautuksella sivuuttamaan, ja miksi minä jään kiinni sanoihin? On erittäin raskasta kun monen ihmisen loukkaukset ja sanat seuraavat mukana. On kuin raskas kivi olkapäällä jatkuvasti mukana. Illalla sain taas piirustus innostuksen, piirsin muutaman kuvan...sellaista omaa taideterapiaa, en usko että niitä haluan edes kenellekkään näyttää. Olen erittäin masentunut taas ollut, touhuan ja koitan pysyä liikkeessä. Toinen vaihtoehto on jäädä sängynpohjalle makaamaan, mutta minun luonne ei anna periksi. Olen ollut aika itkuinen, itken usein, se puhdistaa ja parantaa. Nykyaikana sitäkin pelätään, ei saisi olla itkuinen ei masentunut. Minä en suostu vieläkään syömään niitä masennuslääkeitä, haluan kokea ja käydä tämän kaiken läpi, en halua että aistini ja luovuuteni katoaa. Se olisi minulle kauheinta, uskon vahvasti että luovuuteni pitelee minua veilä kiinni tässä elämässä.

p.s Se aavainen meri on erittäin laaja hänen ja minun välilään nyt.