Ulkona sataa vettä, taivas itkee..jyrisee ja salamoi. Syksy lähenee ja pian on taas pitkä ja pimeä vuodenaika. Tekisi mieli käpertyä kuin karhu luolaan, mennä piilon ja nukkua ja nukkua.Päivät seuraa toisiaan, samankaltaisina. Pitäisi suunnitella tulevaisuutta, pitäisi jo tietää minne menen ja mitä teen. Ajatus siitä että menen ihmisten pariin kuitenkin ahdistaa. Kävin kaupassa ja sydän jyskytti kuin aropupulla, alkoi huimaamaan ja oksettamaan. .paniikki ja tunne että happi loppuu oli läsnä, se li pelottavaa todella karmaisevaa, mietin jo että kaadun varmaan tähän ja joku soittaa ambulanssin.Minulla ei ole ollut pahoja kohtauksia aikoihin, nyt tuli taas.

Tässä taas mennään tutuilla suru urilla...kun rakas läheinen poistuu tulevat muistot ja jokainen niistä koskee yksitellen....

 

                                   

 

                                                                   

 

                               Viime yöllä mummo lähti pois..jatkoi matkaa taivaan kirkkauteen.

                                    Kun avasin radion soi seuraava kappale...Se on virsi 77,

                                                     Se lauletaan mummon hautajaisissa.

1. Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. On Hengen viitoittama sen joka askele. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien. 2. Tien kaikkein raskaimman Jeesus on käynyt armossaan, kun meidän kurjain tähden hän kulki kuolemaan. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien. 3. Oi rakkautta näin suurta, kun meitä säälii hän, maailman synnit kantaa, tuo meille elämän! Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien.

4. Nyt, köyhä syntinen, riennä luo Herran Jeesuksen! Saat rauhan, lohdutuksen haavoissa Kristuksen. Se tie vie viimein taivaaseen, mutta tie se on tuskien. 5. Myös laulun oppia uuden saat tiellä taivahan. Se taivaassa jo kaikuu edessä Karitsan. Hän kuoli kaiken täyttäen, mutta tie oli tuskien.

Soittoa...lähden sitten ajamaan 300 km, haluan olla paikalla kun mummo lähtee, jotain jäähyväisiä, lohtua, ja kiitoollisuutta...en tiedä...toivon vain että kerkeän ajaa paikalle ennen kun mummon matka alkaa...

 

                    

Vanha mies käveli rannalla aamunkoitteessa ja huomasi edellään kulkevan
nuoren miehen, joka poimi käteensä rannalla olevia meritähtiä ja heitti ne
takaisin mereen. Vanhuksen saavutettua nuoren miehen hän kysyi tältä,
miksi tämä teki näin. Nuori mies vastasi, että rannalle joutuneet meritähdet
kuolisivat, mikäli ne jätettäisiin makaamaan aamuaurinkoon. “rantahan jatkuu
kilometreittäin ja meritähtiä on miljoonittain”, huomautti vanha mies.
“mitä merkitystä työlläsi on?” Nuori mies katsoi kädessään olevaa meritähteä,
heitti sen turvaan mereen ja totesi:
“On sillä merkitystä, - juuri tälle meritähdelle.”

-Tuntematon-