Poltin  vanhoja päiväkirjoja. Menneisyyden säilyttäminen muille on aika arveluttavaa. En itsekkään tunnista kirjoittajaa, miten naivia ajatuksia tulevaisuudesta sitä ihmisellä voikaan olla. Todellisuus ei taida koskaan kohdata unelmia. Monikohan ihminen tässä maailmassa saa elää unelmaansa todeksi? Miten voi olla onnellinen teeskentelemättä? Onko onni aina verrannollinen olosuhteisiin? Miten ihminen saavuttaa tasapainon?

Kuvittelen itse että tieni onneen kulkisi sen kautta että saisin ympärilleni puitteet jossa voisin toteuttaa oman elämäni tarkoitusta. Mies sanoi eilen että et sinä ole onnellinen missään, minusta hän on väärässä. Olen kaivannut ja halunnut viimeisen kymmenen vuotta yksinkertaista elämää räsymattojen talossa jossa saisin tehdä taidetta, jossa kahvipannu porisee tutuille ja tuntemattomille, jossa voisi pitää vaikka jotain kotieläimiä.

uskon että suurin syy elämänhaluttomuuteeni on tämä paikka jossa asun.Minulla on  ikäänkuin siiven tyngät selässä, ei vain sallita lentää. Kun kanarianlintu vangittuna häkissä, pakotettuna laulamaan, mutta ei pysty.

Väsyttää taistella tuulimyllyä vastaan. Kun ihminen palaa loppuun haluaa uusia polkuja, ei voi palata entiseen elämään, sitä en tahdo enää koskaan. Omaisuuden teon ja sisäisen rauhan välillä on valinta. Minä valitsin jo henkisesti ne räsymatot enkä kalliitta persilalaismattoja. Olenkohan näiden ajatusteni kanssa aivan yksin maailmassa? Olisi kiva jos joku kommentoisi....